All entries for April 2005

April 19, 2005

Vielä viisi viikkoa

Täällä ohjelma kiristyy. Sain viikonloppuna tietää milloin ’loppukokeet’ ovat. Aloitan 17. toukokuuta, ja sitten prässään kymmenessä päivässä seitsemän koetta. Sitä seuraavat kymmenen päivää, aion sitten mitä ilmeisemmin ottaa pikkuisen eri merkeissä. Hymy nousee aina välillä kasvoille, kun tajuaa, että meikäläisen koulut on pian purkissa – hetkeksi ainakin.

Käytännössä elämä koostuu tällä hetkellä siis omassa huoneessa istumisesta ja lukemisesta. Aloitus niin aikaisin kuin mahdollista ja sen jälkeen niin intensiivisesti ja myöhään kuin mahdollista. Olen, itse asiassa aika motivoitunut. Vanhan asian kertaaminen on ihan eri asia kuin uusien monimutkaisten kuvioiden opiskelu ja kun ei ole paljoa häiriötekijöitä, kuten luentoja sekoittamassa rytmiä niin melkein mukavaahan tämä on. Niin ja olen sitä mieltä, että kun nyt kerran viimeisistä vedoista on kysymys, niin voihan sitä yhtä hyvin sitten ryskiä kunnollakin. Niin, siis itse asiassa olen sitä mieltä ihan koko matkasta, mutta erityisesti tietenkin loppusuora kiritään.

Englannin huippu kaunis huhtikuu ei oikein kannusta opiskelemaan sisällä, joten nautin ulkoilmasta juoksentelemalla ympäriinsä. Tosin, vauhtia haittaa hieman jostain ihme syystä stressaantunut polvi. Tällä hetkellä haluaisin kaikkein eniten omistaa kaksi tervettä kinttua. Auttaisikohan siihen asiaan nunna- tai tässä tapauksessa maratonlupaus. Eero kun ei edellisestä varmaan niin välittäisi. Eli siis jos polvet skulaa niin juoksen maratonin ensi kesänä. Julkisesti luvattu siis! (No luultavasti ne polvet ei kuitenkaan kestä).


April 12, 2005

No sainko aamiaisen penkkiin…

Takana on sateinen, mutta erittäin mukava viikonloppu Saksassa. Me Eeron kanssa ollaan oltu kuuden tähden luksus-hoidossa Sakun, Minnan, Villen, Veetin ja Maijun luona. Sen lisäksi, että viikonloppu oli rentouttava ja mukava, ehdimme myös nähdä Dachaun, surffareita Münchenin keskustassa – (tiedän, hämärää, mutta totta), BMW-museon ja ohimennen myös Olympia Parkin. Niin ja tietenkin syötiin ihanaa saksalaista leipomotuotetta aina kun vaan vatsa veti. Saksantaidot virkistyivät ja tutustuin maailman rauhallisimpaan tai sanoisinko ’cooleimpaan’ vauvaan. (Onnea Maiju!)

Eli siis selvisin kentällä. Melko tylsäksi meininki kävi, jopa niin että pelasin aikani kuluksi typeriä pelejä joita Samsung kätkee sisäänsä. Jätin vielä äänet päälle, jotta muutkin bussia venaavat pysyisivät hereillä. Varashälytin meni joku kolme kertaa päälle jo kaupunginbussissa matkalla Coveen ja voin kertoa, se ei ole mikään ihan pieni ujellus, joka siitä vehkeestä lähtee. Pysyi siis bussikuskikin hereillä.

Bussimatka kentälle menikin sitten pääosin hyvän makuuasennon etsimisessä ja aina asemilla syvästi nukkuvaa teeskennellen, jottei kukaan tulisi viereen istumaan. Taisin olla siis ainut jolla oli koko penkki käytössa, kun saavuttiin kentälle. Itse tarkoitusta, eli siis nukahtamista, en kuitenkaan oikein ollut saavuttanut.

Tästä on tulossa pitkä juttu. Vastahan sitä päästiin kentälle… Stansted oli täynnä, mutta jokseenkin uninen. Jotkut tytöt keksivät vetää rautapenkkiä hallin läpi niin, että jos mä olisin yrittänyt siinä vieressä nukkua, olisi voinut vähän pinna kiristyä. Sitten tiesittekö, että on älyttömän typerää kun lentokentän penkeissä on käsinojat, joka istuimen välissa niin ettei niissä voi kunnolla oikaista itseään (siis ei ollenkaan). Luultavasti joku Ryanairin kustantama jekku.

Koko kentällä on varmaan yksi penkki ilman niitä käsinojia. Haluaisin tietää kuka ne aikoinaan ruuvasi irti. Ei se penkki tietenkään ollut vapaana, mutta satuin valitsemaan vastakkaisen penkin torkkutarkoituksiini. Käsinojattomassa penkissä nukkuva vanha mies (tietenkin) heräsi joskus viideltä ja luovutti oman penkkinsä mulle. Nenän päätä alkoi paleltaa ja vedin takin pään yli. Zzzz nukahdin. Ja heräsin siihen että joku veti takin pois ja antoi aamupusun. Ei siis ihan käristettyä pekoni ja beansejä penkkiin, mutta wow, luulin että mua ei olis edes voinut löytää sieltä kentältä. En ollut nimittäin ihan ainut, joka siellä koisi.

Nyt siis tiedätte, miten pääsin kentälle. Itse reissusta olisi paljonkin kerrottavaa. Tässä vielä pari sanaa Dachaun keskitysleiristä, jossa käytiin Eeron kanssa perjantaina. Alkaen ensimmäisiltä piikkilankaporteilta, alueella oli masentavan leveät kulkuväylät ja pitkät välimatkat. Lisäksi upottava sora sai kävelyn tuntumaan siltä kuin ei etenisi ollenkaan. Meille vielä sattui sateinen, harmaa päivä, joten tunnelma oli täydellisesti vierailuun sopiva. Leiristä oli jätetty jäljelle muutama asuinparakki, krematoria/kaasutusparakki ja päärakennus, jossa nyt oli museo. Kaikkea ympyröi piikkilanka-aidat ja vartiotornit. En tiedä tulinko takaisin jotenkin muuttuneena (kuten aina sanotaan). Tapahtunutta ei vaan voi käsittää. Päällimmäisenä mieleen jäi muistomerkki, jossa luki eri kielillä ”Forget Not” (Älkää unohtako).


April 06, 2005

Suunnittelen nukkuvanikin ensi yönä

Edessä on jännittävä yö. Päätin kaikessa tehokkuudessani, säästää aikaa ja energiaa oikein rutkasti ja matkustaa yöllä lentokentälle. Me ollaan lentämässä aamulla sukuloimaan Eeron veljen perheen luokse Saksaan, Müncheniin. Kaiken fiksun organisoinnnin jälkeen päädyin siihen, että otan bussin kello 23.50 Coveen (pihtailen taksin kanssa) ja toisen 01.15 Coventrystä Stanstediin, jonne saavun aamulla puoli viideltä.

Sitten vain odottelen ja tuhisen jossain penkillä köllien, kunnes herään siihen että Ekku tuo aamupalan suoraan penkkiin. ….mikä tietenkin tulee tapahtumaan. Ja jos ei, niin Stanstedillä on Starbucks (anteeksi kaikki anti-american, anti-globalisation, anti-whatever). Ja ’Tähtitaalan’ cappucino saa tunnetusti hyvälle tuulelle ja hetkeksi unohtamaan jopa amerikkalaiset. Joten suosittelen itse kullekin päivän herkkiin hetkiin.

Tällä kertaa pitäisi ainakin olla ajoissa kentällä. Edellyttäen tietenkin, että selviän hengissä yöllisestä Coventrystä. Aion ottaa mukaan turvahälyttimen, josta lähtee niin hirveä ääni tarvittaessa, että ainakin kaikki potentiaaliset todistajat ja avunantajat pötkivät pakoon.

Erityisilmoitus
Lukijoille ilmoitetaan muutoin, että esseet voivat jotakuinkin pulskasti ja vain yhden kanssa on vakavia ongelmia. No, ehkä se sallitaan viimeiselle Warwick-esseelleni. Loma on mennyt tosi nopeasti. Enää reilu viikko jäljellä (viidestä viikosta). Kaiken reissailun ohella olen kyllä koko loman tehnyt hommia. No, ainakin on tuntunut siltä.


April 2005

Mo Tu We Th Fr Sa Su
Mar |  Today  | May
            1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 29 30   

Search this blog

Most recent comments

  • Oot laiminlynyt blogin pidon.. hyi sentn. Mitenks maratonin laita on? by Juha on this entry
  • Ruut–rakas! Onnittelut ja tervetuloa Suomeen! Nähdään sitten varmaan sunnuntaina Riston lakkiaisiiss… by A-L on this entry
  • Onnittelut:) Tiiän tunteen. Tai ainaki aavistan;) Ku yrittää aina haukata liian ison palan opiskeluj… by Pälli on this entry
  • Enhän mä niitä sun vaatteita tätimäisiks sanonu; mä sanoin vaan et sun tyyli on taas vaan vähän muut… by Emppu on this entry
  • Aikuistuminen on kuule kivaa. Tosin kriteeri ei ole vaatetus:) Ja kivaa 'kuulla' sinusta ja Eerosta … by Pälli on this entry

Blog archive

Loading…
Not signed in
Sign in

Powered by BlogBuilder
© MMXXI