April 19, 2005

Vielä viisi viikkoa

Täällä ohjelma kiristyy. Sain viikonloppuna tietää milloin ’loppukokeet’ ovat. Aloitan 17. toukokuuta, ja sitten prässään kymmenessä päivässä seitsemän koetta. Sitä seuraavat kymmenen päivää, aion sitten mitä ilmeisemmin ottaa pikkuisen eri merkeissä. Hymy nousee aina välillä kasvoille, kun tajuaa, että meikäläisen koulut on pian purkissa – hetkeksi ainakin.

Käytännössä elämä koostuu tällä hetkellä siis omassa huoneessa istumisesta ja lukemisesta. Aloitus niin aikaisin kuin mahdollista ja sen jälkeen niin intensiivisesti ja myöhään kuin mahdollista. Olen, itse asiassa aika motivoitunut. Vanhan asian kertaaminen on ihan eri asia kuin uusien monimutkaisten kuvioiden opiskelu ja kun ei ole paljoa häiriötekijöitä, kuten luentoja sekoittamassa rytmiä niin melkein mukavaahan tämä on. Niin ja olen sitä mieltä, että kun nyt kerran viimeisistä vedoista on kysymys, niin voihan sitä yhtä hyvin sitten ryskiä kunnollakin. Niin, siis itse asiassa olen sitä mieltä ihan koko matkasta, mutta erityisesti tietenkin loppusuora kiritään.

Englannin huippu kaunis huhtikuu ei oikein kannusta opiskelemaan sisällä, joten nautin ulkoilmasta juoksentelemalla ympäriinsä. Tosin, vauhtia haittaa hieman jostain ihme syystä stressaantunut polvi. Tällä hetkellä haluaisin kaikkein eniten omistaa kaksi tervettä kinttua. Auttaisikohan siihen asiaan nunna- tai tässä tapauksessa maratonlupaus. Eero kun ei edellisestä varmaan niin välittäisi. Eli siis jos polvet skulaa niin juoksen maratonin ensi kesänä. Julkisesti luvattu siis! (No luultavasti ne polvet ei kuitenkaan kestä).


- No comments Not publicly viewable


Add a comment

You are not allowed to comment on this entry as it has restricted commenting permissions.

April 2005

Mo Tu We Th Fr Sa Su
Mar |  Today  | May
            1 2 3
4 5 6 7 8 9 10
11 12 13 14 15 16 17
18 19 20 21 22 23 24
25 26 27 28 29 30   

Search this blog

Most recent comments

  • Oot laiminlynyt blogin pidon.. hyi sentn. Mitenks maratonin laita on? by Juha on this entry
  • Ruut–rakas! Onnittelut ja tervetuloa Suomeen! Nähdään sitten varmaan sunnuntaina Riston lakkiaisiiss… by A-L on this entry
  • Onnittelut:) Tiiän tunteen. Tai ainaki aavistan;) Ku yrittää aina haukata liian ison palan opiskeluj… by Pälli on this entry
  • Enhän mä niitä sun vaatteita tätimäisiks sanonu; mä sanoin vaan et sun tyyli on taas vaan vähän muut… by Emppu on this entry
  • Aikuistuminen on kuule kivaa. Tosin kriteeri ei ole vaatetus:) Ja kivaa 'kuulla' sinusta ja Eerosta … by Pälli on this entry

Blog archive

Loading…
Not signed in
Sign in

Powered by BlogBuilder
© MMXXIII