June 01, 2005

3,2,1… (taas)

Kolmesta vuodesta vielä jäljellä kolme päivää ja lento. Ja silti tuntuu suorastaan ylitsepääsemättömältä jaksaa niitä kolmea päivää. No, ei tunnu, mutta kunhan liioittelen. Niin ja on ihan kiva paasta kotiin!

Kampus-elämän ihanuudet alkaa karista pikkuhiljaa ja suurella innolla odotan seuraavan askeleen ottamista. Olen aika valmis vähän aikuisempaan meininkiin. Kyse ei ole edes mistään mummoontumisesta, kunhan olen kyllästynyt asumaan teini-ikäisten tasolla olevien kaksikymppisten jätkien kanssa.

Kaikki tavarat on laatikoissa ja loputkin pakkaisin matkalaukkuun ellei niitä pitäisi sitten vähän väliä repiä ulos sieltä. Ensimmäisen vuoden jälkeen mulla oli kolme laatikkoa, toisen jälkeen neljä isoa ja nyt, oh dear…. Ulkomailla omaisuuden kerääminen tuottaa erittäin harmaita hiuksia. Varsinkin painava omaisuus, kuten kirjat, on todella mukavaa muutettavaa.

No, haba kasvaa.


May 28, 2005

Tänään on beauty–päivä

Nukuin yhteentoista asti tänään. Siis yhteentoista!!! Siitä on ehkä joku miljoonavuotta kun olen viimeksi nukkunut yhteentoista asti aamulla. Sitten vaan loikoilin, kuuntelin hyvää musiikkia, ja päätin, että tänään on vihdoinkin aikaa hoitaa pienet kauneusoperaatiot. Tuli ihan outo olo kun vaan touhuilen itsekseni jotain. Hassua, tälläista lauantaita ei ole ollut varmaan pariin vuoteen. Aina on pitänyt tehdä hommia valmiiksi tai kiriä vanhoja, tai no ainakin stressata niistä. Tai sitten olen ollut Ekun luona tai jossain. Joten tuntuu aika hyvältä olla ihan yksin ja tehdä kaikkia asioita niin rauhassa ja kauan kuin huvittaa.

Pällille ja muille tiedoksi, Suomeen olen tulossa ensi perjantaina. GREAT. Tavallaan on nyt sellainen fiilis että vois vaikka hetikin lähteä, mutta ihan hauskaa viettää vielä viikko täälläkin, juhlia viimeiset illat kavereiden kanssa. Täällä siis kaikki valmistuu suurin piirtein samaan aikaan, kun nää on vähän niinkuin loppukokeet meille. Joten helpottuneita ja juhlivia (ja juopuneita) ihmisiä riittää....


May 27, 2005

IT IS SO OVER!!!!

Ilmoitan vain että olen edelleen hengissä ja kaikki kokeet ohi. Enää jää nähtäväksi kuinka hyvin pärjäsin. En oikein edes osaa olla onnellinen. Pelkkä iltapäivä kokeen jälkeen on kestänyt ihan ikuisuuden. Mitä ihmettä sitä nyt tekisi tai stressaisi. No ulkona on joku +25 tai enemmän joten voisin vihdoinkin alkaa nauttimaan ulkoilustakin.

kiljuntaa


May 24, 2005

3,2,1….

Kolmesta vuodesta vielä jäljellä kolme päivää ja kolme koetta. Ja silti tuntuu suorastaan ylitsepääsemättömältä jaksaa niitä kolmea päivää. No, ei tunnu,, mutta kun olisivat nyt vaan ohi. Ja vielä kun pitäisi saada hyviä tuloksiakin… Mutta olen saanut suurimman osan kokeista jo tehtyä ja olen suhteellisen tyytyväinen, joten ehkä sitä nyt kannattaa vielä haukkoa muutama hetki. Voi olla kyllä että perjantaina tajunta lähtee joko uupumuksesta tai silkasta onnellisuudesta.

Ja pian pääsen Suomeen!!!! Englannissa on kylmää ja leipä on outoa ja mun huoneen neliöt on jo ihan liian tuttuja.

Mutta nyt aion tsempata hurjasti! Olisi kiva muuten kuulla jostakusta teistä, jos nyt luette tätä joskus (vihje).


May 03, 2005

Minä ja mörköt

Kirjoitan ennen kuin ehditte kuvittelemaan, että rakas blogini on jo kokonaan kuollut. Tosin kirjoitettavaa ei ole paljoakaan, sillä täällä tasaisen tappava pänttäys jatkuu. Välillä tuntuu jo aika puuduttavaltakin. Varsinkin lämpötilan ulkona kivutessa yli +20°C. Tai no siis melkein. Viimeiset kolme päivää on suurimmaksi osaksi satanut oikein ropinalla. Ei mitään normaalia Englanti-tihkua, vaan kunnon suomalaista ukkosrytinää.

Ihan ilman kavereitakaan en ole. Kämppääni mönkii jos jonkunkinlaista ötökkää. Lähinnä hämähäkkejä; lyhyt- ja pitkäjalkaisia, karvaisia ja karvattomia, iljettävia ja iljettävämpiä. Sitten mulla ei ole kuitenkaan sisua murskata niitä, joten joudun saalistamaan niitä kiinni elävinä ja sitten viskomaan ulos. Ja siinä on vaan ne hemmot, jotka satun huomaamaan. Ihan hirvittää ajatella kaikkia muita, jotka täällä käy vieraisilla.

Virallisesti jäljellä on enää yksi luento. Sitten, pitää selvitä aivan omin neuvoin loppu elämä. Onhan se aina vähän haastekin kun vanhat tutut kuviot loppuu ja uudet alkaa. Mutta ei sitä voi jumiutuakaan minnekään, vaikka välillä tietysti tekisi mieli mennä piiloon. Mutta jos menee liian pitkäksi aikaa, voi vielä sattua, ettei enää tunnista missä edes on, kun viimein tulee peiton alta pois. Eli siis parempi vain aikuistua.


April 19, 2005

Vielä viisi viikkoa

Täällä ohjelma kiristyy. Sain viikonloppuna tietää milloin ’loppukokeet’ ovat. Aloitan 17. toukokuuta, ja sitten prässään kymmenessä päivässä seitsemän koetta. Sitä seuraavat kymmenen päivää, aion sitten mitä ilmeisemmin ottaa pikkuisen eri merkeissä. Hymy nousee aina välillä kasvoille, kun tajuaa, että meikäläisen koulut on pian purkissa – hetkeksi ainakin.

Käytännössä elämä koostuu tällä hetkellä siis omassa huoneessa istumisesta ja lukemisesta. Aloitus niin aikaisin kuin mahdollista ja sen jälkeen niin intensiivisesti ja myöhään kuin mahdollista. Olen, itse asiassa aika motivoitunut. Vanhan asian kertaaminen on ihan eri asia kuin uusien monimutkaisten kuvioiden opiskelu ja kun ei ole paljoa häiriötekijöitä, kuten luentoja sekoittamassa rytmiä niin melkein mukavaahan tämä on. Niin ja olen sitä mieltä, että kun nyt kerran viimeisistä vedoista on kysymys, niin voihan sitä yhtä hyvin sitten ryskiä kunnollakin. Niin, siis itse asiassa olen sitä mieltä ihan koko matkasta, mutta erityisesti tietenkin loppusuora kiritään.

Englannin huippu kaunis huhtikuu ei oikein kannusta opiskelemaan sisällä, joten nautin ulkoilmasta juoksentelemalla ympäriinsä. Tosin, vauhtia haittaa hieman jostain ihme syystä stressaantunut polvi. Tällä hetkellä haluaisin kaikkein eniten omistaa kaksi tervettä kinttua. Auttaisikohan siihen asiaan nunna- tai tässä tapauksessa maratonlupaus. Eero kun ei edellisestä varmaan niin välittäisi. Eli siis jos polvet skulaa niin juoksen maratonin ensi kesänä. Julkisesti luvattu siis! (No luultavasti ne polvet ei kuitenkaan kestä).


April 12, 2005

No sainko aamiaisen penkkiin…

Takana on sateinen, mutta erittäin mukava viikonloppu Saksassa. Me Eeron kanssa ollaan oltu kuuden tähden luksus-hoidossa Sakun, Minnan, Villen, Veetin ja Maijun luona. Sen lisäksi, että viikonloppu oli rentouttava ja mukava, ehdimme myös nähdä Dachaun, surffareita Münchenin keskustassa – (tiedän, hämärää, mutta totta), BMW-museon ja ohimennen myös Olympia Parkin. Niin ja tietenkin syötiin ihanaa saksalaista leipomotuotetta aina kun vaan vatsa veti. Saksantaidot virkistyivät ja tutustuin maailman rauhallisimpaan tai sanoisinko ’cooleimpaan’ vauvaan. (Onnea Maiju!)

Eli siis selvisin kentällä. Melko tylsäksi meininki kävi, jopa niin että pelasin aikani kuluksi typeriä pelejä joita Samsung kätkee sisäänsä. Jätin vielä äänet päälle, jotta muutkin bussia venaavat pysyisivät hereillä. Varashälytin meni joku kolme kertaa päälle jo kaupunginbussissa matkalla Coveen ja voin kertoa, se ei ole mikään ihan pieni ujellus, joka siitä vehkeestä lähtee. Pysyi siis bussikuskikin hereillä.

Bussimatka kentälle menikin sitten pääosin hyvän makuuasennon etsimisessä ja aina asemilla syvästi nukkuvaa teeskennellen, jottei kukaan tulisi viereen istumaan. Taisin olla siis ainut jolla oli koko penkki käytössa, kun saavuttiin kentälle. Itse tarkoitusta, eli siis nukahtamista, en kuitenkaan oikein ollut saavuttanut.

Tästä on tulossa pitkä juttu. Vastahan sitä päästiin kentälle… Stansted oli täynnä, mutta jokseenkin uninen. Jotkut tytöt keksivät vetää rautapenkkiä hallin läpi niin, että jos mä olisin yrittänyt siinä vieressä nukkua, olisi voinut vähän pinna kiristyä. Sitten tiesittekö, että on älyttömän typerää kun lentokentän penkeissä on käsinojat, joka istuimen välissa niin ettei niissä voi kunnolla oikaista itseään (siis ei ollenkaan). Luultavasti joku Ryanairin kustantama jekku.

Koko kentällä on varmaan yksi penkki ilman niitä käsinojia. Haluaisin tietää kuka ne aikoinaan ruuvasi irti. Ei se penkki tietenkään ollut vapaana, mutta satuin valitsemaan vastakkaisen penkin torkkutarkoituksiini. Käsinojattomassa penkissä nukkuva vanha mies (tietenkin) heräsi joskus viideltä ja luovutti oman penkkinsä mulle. Nenän päätä alkoi paleltaa ja vedin takin pään yli. Zzzz nukahdin. Ja heräsin siihen että joku veti takin pois ja antoi aamupusun. Ei siis ihan käristettyä pekoni ja beansejä penkkiin, mutta wow, luulin että mua ei olis edes voinut löytää sieltä kentältä. En ollut nimittäin ihan ainut, joka siellä koisi.

Nyt siis tiedätte, miten pääsin kentälle. Itse reissusta olisi paljonkin kerrottavaa. Tässä vielä pari sanaa Dachaun keskitysleiristä, jossa käytiin Eeron kanssa perjantaina. Alkaen ensimmäisiltä piikkilankaporteilta, alueella oli masentavan leveät kulkuväylät ja pitkät välimatkat. Lisäksi upottava sora sai kävelyn tuntumaan siltä kuin ei etenisi ollenkaan. Meille vielä sattui sateinen, harmaa päivä, joten tunnelma oli täydellisesti vierailuun sopiva. Leiristä oli jätetty jäljelle muutama asuinparakki, krematoria/kaasutusparakki ja päärakennus, jossa nyt oli museo. Kaikkea ympyröi piikkilanka-aidat ja vartiotornit. En tiedä tulinko takaisin jotenkin muuttuneena (kuten aina sanotaan). Tapahtunutta ei vaan voi käsittää. Päällimmäisenä mieleen jäi muistomerkki, jossa luki eri kielillä ”Forget Not” (Älkää unohtako).


April 06, 2005

Suunnittelen nukkuvanikin ensi yönä

Edessä on jännittävä yö. Päätin kaikessa tehokkuudessani, säästää aikaa ja energiaa oikein rutkasti ja matkustaa yöllä lentokentälle. Me ollaan lentämässä aamulla sukuloimaan Eeron veljen perheen luokse Saksaan, Müncheniin. Kaiken fiksun organisoinnnin jälkeen päädyin siihen, että otan bussin kello 23.50 Coveen (pihtailen taksin kanssa) ja toisen 01.15 Coventrystä Stanstediin, jonne saavun aamulla puoli viideltä.

Sitten vain odottelen ja tuhisen jossain penkillä köllien, kunnes herään siihen että Ekku tuo aamupalan suoraan penkkiin. ….mikä tietenkin tulee tapahtumaan. Ja jos ei, niin Stanstedillä on Starbucks (anteeksi kaikki anti-american, anti-globalisation, anti-whatever). Ja ’Tähtitaalan’ cappucino saa tunnetusti hyvälle tuulelle ja hetkeksi unohtamaan jopa amerikkalaiset. Joten suosittelen itse kullekin päivän herkkiin hetkiin.

Tällä kertaa pitäisi ainakin olla ajoissa kentällä. Edellyttäen tietenkin, että selviän hengissä yöllisestä Coventrystä. Aion ottaa mukaan turvahälyttimen, josta lähtee niin hirveä ääni tarvittaessa, että ainakin kaikki potentiaaliset todistajat ja avunantajat pötkivät pakoon.

Erityisilmoitus
Lukijoille ilmoitetaan muutoin, että esseet voivat jotakuinkin pulskasti ja vain yhden kanssa on vakavia ongelmia. No, ehkä se sallitaan viimeiselle Warwick-esseelleni. Loma on mennyt tosi nopeasti. Enää reilu viikko jäljellä (viidestä viikosta). Kaiken reissailun ohella olen kyllä koko loman tehnyt hommia. No, ainakin on tuntunut siltä.


March 31, 2005

Todella tehokasta opiskelua

Me harrastetaan Ekun kanssa modernia, tekno-opiskelua; istutaan läppäreiden ja kirjojen kanssa, kirjoittamassa muistiinpanoja ja sitaatteja koneelle. Great. Vie enemmän aikaa ja estää todellisen pohdiskelun. Wow, ja mukana on myös lisäjännitystä, kuten ET juuri onnistui hävittämään yksitoista sivua muistiinpanoja… No mutta Word-teknisen asiantuntemuksen ansiosta (siis minun) tilanne saatiin takaisin haltuun ja katastrofi estettyä. Ja minä jopa keksin aiheen viimeiselle projektilleni, joten ehkei tämä aivan niin tehotonta kuitenkaan.

Täällä paistoi tänään aurinko ihan todistettavasti noin kymmenen minuuttia. Kävin keittiössä valmistamassa gourmet-lounaan ja juuri siihen väliin aurinkokin pilkahti hetkeksi. Tälläisissa ankeissa olosuhteissa oppii ilahtumaan pienistäkin pilkahduksista. Kaiken kukkuraksi, meillä on suunnitelmissa pelata pari matsia tennistä. Minä hakkaan Ekun tietenkin aivan kuusi-nolla. No, luultavasti en tee muuta kuin isken uusia palloja aidan yli suohon, sen minkä ehdin.

Viikonlopuksi tänne on luvattu +18C ja aurinkoa ilman pilviä. Enkä vieläkään ole ostanut auringonottotuolia itselleni. Tosin täällä luultavasti on enemmän järkeä sijoittaa solariumiin kuin siihen tuoliin.


March 30, 2005

Mun blogi on jo paivan vanha

Ekku on tulossa tänään kylään ja mun piti olla hirmuisen tehokas koko päivän. Niinpä kai. Uinun typerässä, valheellisessa tunteessa, jossa kuvittelen asioiden hoituvan itsellään ja kaiken onnistuvan lopullisesti. Yleensähän niin käykin, mutta viime aikaisten testien tulokset, ovat osoittamassa teoriaani vahvasti puutteelliseksi… Tällä hetkellä en oikein jaksa edes uskoa että oikeastaan voisin onnistua tarpeeksi hyvin. Siis, turha pänttäys menee ihan hukkaan. Odotan sitä aamua, jolloin herään, käännän kylkeä ja paras kaverini, Päätön Kunnianhimo, on palannut takaisin hämäriltä retkiltään. Tällä hetkellä nukun yöni jonkun luuserin kanssa, joka ei edes potki minua aamuisin ylös sängystä.

No mutta huoneeni on siisti ja hääsuunnitelmat edistyvät. Viis niistä kokeista. Niin ja kirjoitan blogia. Siitä sivumennen sanoen, lukijoiden tulisi tässä vaiheessa viimeistään tuntea suurta sääliä ja heikohkoja omantunnon pistoksia…

Nyt alan kirjoittamaan esseetä taseiden, tuloslaskelmien sun muiden paperien, joiden suomenkielisistä nimistä ei ole hajuakaan, hyödyllisyydestä verenhimoisille sijoittajille. Ihan oikeasti alan!


June 2019

Mo Tu We Th Fr Sa Su
May |  Today  |
               1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11 12 13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30

Search this blog

Most recent comments

  • Oot laiminlynyt blogin pidon.. hyi sentn. Mitenks maratonin laita on? by Juha on this entry
  • Ruut–rakas! Onnittelut ja tervetuloa Suomeen! Nähdään sitten varmaan sunnuntaina Riston lakkiaisiiss… by A-L on this entry
  • Onnittelut:) Tiiän tunteen. Tai ainaki aavistan;) Ku yrittää aina haukata liian ison palan opiskeluj… by Pälli on this entry
  • Enhän mä niitä sun vaatteita tätimäisiks sanonu; mä sanoin vaan et sun tyyli on taas vaan vähän muut… by Emppu on this entry
  • Aikuistuminen on kuule kivaa. Tosin kriteeri ei ole vaatetus:) Ja kivaa 'kuulla' sinusta ja Eerosta … by Pälli on this entry

Blog archive

Loading…
RSS2.0 Atom
Not signed in
Sign in

Powered by BlogBuilder
© MMXIX